sunnuntai 2. elokuuta 2015

Nousee, nousee!

Nimittäin lankavaraston kilomäärä! Ei nyt suju laihikset, ei. :D

Sen sijaan, että saisin kulutettua sitä pienemmäksi, se vain kasvaa. Ideoita kyllä on, ihan liikaakin ja niiden myötä tuleekin aloitettua koko ajan uusia töitä. Siinä se ongelma lieneekin, sillä mitään ei valmistu, kun vaan aloittaa uutta koko ajan. En vaan millään malta tehdä yhtä työtä kerrallaan, vaan pitää olla vaihtelua. Se miä haluan neuloa vaihtelee suuresti tilanteen ja mielialan mukaan. Kotosalla, kun on aikaa keskityä, voi kutoa monimutkaisempia töitä, jotka vaativat ohjeesta seuraamista. Toisinaan on sellaisia tilanteita, jolloin ei pysty niin helposti keskittymään, jolloin työn on oltava helppo, ns. selkärangasta tuleva.

Netti on täynnä kaikenlaisia ihania ja vinkeitä ideoita, joita sormet syyhyäisi päästä aloittamaan. Onneksi "pian" on joulu ja ideoita voi toteuttaa lahjoissa. Toivottavasti sitä myötä alkaa myös lankalaihis toimimaan! ;)

Vielä kuitenkin on kesää jäljellä, joten nautitaan siitä. Eilen iltalenkillä luonto näytti kauneuttansa, siitä lopuksi kuva.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti