keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Maaliskuun neulonnat

Maaliskuu oli hiljainen kuukausi valmistuneiden neulonta-töiden kannalta. Yksi syy siihen oli lahjoitus sukat VKS:n vastasyntyneille. Työn laskin yhdeksi, vaikka pikkusukkia valmistuikin 6 paria. Sukat neuloin Novita Wool -langasta Marttojen ohjeen mukaan. Ohjeen voin napata itsellesi täältä.


Pikkuruisia sukkia tuleville vastasyntyneille



Vauvasukkien lisäksi sain valmiiksi ainoastaan polvisukat äidilleni, jotka tein hänen valitsemastaan Dropsin Fabel-langasta. Malli oli perussukkaa, koska lanka itsessään oli niin kaunista. Langat tarttui mukaan, kun käytiin parisen viikkoa sitten Vöyrin Käsityöliikkeen 40v kahveilla. Kunnioitettava ikä pikkuiselleputiikille! Kuten arvata saattaa, eihän nuo kerät ainoaiksi jääneet. Äiti osti Fabelia yhteensä 8 kerää ja minä ostin kuusi. :D Äiti laittoi omat ostoksensa mukaani ja pyysi neulomaan sukkia niistä. Niissä riittääkin tekemistä hetkeksi! :D



<3 äidille <3

Lankalaihisen suhteen tämä kuukausi näyti erittäin huonolta, sillä tässä kuussa tuli hamstrattua lankaa peräti 800g! Mukaan lukien myös nuo äidin ostamat langat. Totesin, että oman kirjanpidon kannalta on yksinkertaisempaa laskea myös muiden ostamat langat (joista siis pyynnöstä teen) mukaan, kuin ruveta erittelemään niitä. Muuten niitä ei voisi myöskään laskea kulutettuihin niin helposti. Joten pidetään asiat yksinkertaisina (voiko niin tehdä?) ja pidetään kaikki langat minun ominani. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti